24. helmikuuta 2018

077 Pin It Tof irrottelee kentällä

Ennen uuteen kotiin lähtöä käytiin varsan kanssa useaan otteeseen kentällä. Siellä oli parempi pohja irrotella oikein kunnolla. 
Ja vauhtia riittikin - äiti näytti mallia.







076 Pin It Tof ja kesän 2016 viimeinen laidunpäivä

Loppukesä ja syksyn alku 2016 oli lämmin ja kuiva, hevoset olivat laitumella mahdollisimman pitkään. Kaivoin järkkärin esiin viimeisenä aurikoisena päivänä.
Olkaa hyvät!
Oripoika Pin It Tof ja mutsi Wingspan Hanover.








075 Varsa muisteloita 2016, Pin It Tof

Tästä pojasta on tullut julkaistua niin vähän kuvia että hävettää, sillä se oli ja on varmasti vieläkin varsin kuvauksellinen varsa.
Laitan siis niitä mukavia muistoja tänne ajalta jonka se meillä vietti.

o. Pin It Tof syntynyt juhannusaattona 2016

Ps lue myös postaus nro 073 varsan syntymästä.

Alla olevassa kuvassa ollaan menossa ulos päivänä yksi.
Juhannus 2016 oli superlämmin, varsa kävi ulkona vain hetken, kuumuus olisi väsyttänyt ja kuivattanut vastasyntyneen varsan.
Laiduntamista päästiin aloittamaan nopeasti olihan kesä parhaimmillaan ja paras ruoka laitumella. Tuoretta heinää riitti kyllä karsinaankin, mutta olihan se jonkun niitettävä.
Olemme menossa eteenpäin vaikka ei siltä näytäkään ;)

Olenko upea?


Vauhti tuntuu olevan veressä.

Oho, oho, hups miten tässä näin kävi?



Eiköhän tämä riitä ensimmäiseksi harjoitukseksi.



16. toukokuuta 2017

074 Ruusun aika

Ruusun aika <3
 
7.4.2003 - 15.5.2017
Niin kuin kukille juuret
on hevoselle jalat
elintärkeät !
Kun sinne ilmenee ongelmat
on aika täynnä,
Rosebud Hossin aika <3
 
 
 

26. kesäkuuta 2016

073 Juhannus taikaa !! Uuden varsan syntymän aikaa!

Juhannusaatto alkoi aikaisin aamulla tänä vuonna! Heräsin kahdelta yöllä olinhan vasta mennyt nukkumaan puoli kahdeltatoista. Siis 2 1/2 tuntia unta! Tämän jälkeen ei sitten nukuttukaan kuin vasta seuraavana päivänä sillä... varsa + juhannusaatto = yötön yö x 2 :)

Winksu oli ollut levoton jo edellisenä päivänä myös maito oli muuttunut valkoisemmaksi. Mutta silti tallissa yöllä - ei mitään! Tamma katseli minua kiinnostuneena et moi kiva kun tulit. Tunnustelin kaulaa, jutusteltiin et miltä tuntuu. Kaikki oli rauhallista mutta jotenkin odottavaa jännitystä ilmassa.

Asetuin tallin nurkkaan loimen päälle lepuuttamaan silmiäni ja keskityin kuuntelemaan. Rene naapuri karsinassa tuntui astelevan levottomasti, enemmän kuin tuleva äiti. Mutta sitten Winksu käveli karsinan ympäri ja katsoi minuun, käveli toisen kerran ja taas katsoi nurkassa makaavaa emäntää. Kolmannella reissulla pisti maate ja alkoi kuulua "uuuuooo, ooouu".

Nyt tuli kiire, missä hitossa oli taskulamppu! Pengoin 'varsalaatikkoa' ja kun sain tärisevin käsin siihen valon ja söhötettyä varovasti takaseinälle oli kalvot jo näkyvissä. Odotin hetken näkyisikö molemmat jalat  ja päätin sitten pinkoa sisälle herättämään isännänkin (jos sitä tarvittaisiin) avuksi ja takaisin tullessa varsa oli jo kokonaan ulkona. MUTTA kalvot eivät olleetkaan rikkoutuneet vaan varsa yritti vetää henkeä huppu päässä. Nopsasti rikkomaan kalvot turvalta ja tarkistamaan et peli vetää(henkeä). Vähänkö säikähdin, tässähän olisi voinut olla vaikka ikävä loppu. Mutta onnellisesti kaikki meni, jotakuinkin oppikirjan mukaan. Tamma ensikertalaisena pärjäsi paremmin kuin kiitettävästi! Hieno äiti.

Poika tuli ylpeä isä on Pilgrims Taj.
Näitä "punaisia" näyttää isä jättävän noin joka kymmenes kerta.


 
Varsa kertaa tammaa B.Cor Tamara 3 x 4,
ja sen takaa muita tuttuja nimiä Banker Hall, Brodway Hall, Big Apple Deli  
 
 
 
 
 
 
 

9. kesäkuuta 2016

072 Ihanaa aurinko paistaa!

Hei ! Aurinko paistaa! Ai kuinka niin? Nythän myrskyää ja tuulee, par aikaa kesämyrsky riehuu Suomen yli. Juu antaa sen riehua vaan mutta AURINKO paistaa!

Syynä tähän paisteeseen on varsa Classify Tof. Eilinen Vermon voitto ei anna mitään syytä epäillä etteikö lisää menestystä tulisi, niin hyvältä oripoika näytti. No niin, nyt se tuli sanottua täytyy koputtaa puuta ja kovaa sillä kaikkihan me tiedämme miten raviurheilu osaa potkaista takaisin kun liian hyvin menee.

Siispä niistä pienistä menestyksen hetkistä täytyy nauttia heti. Lassi on parantanut otteitaan startti startilta ja eilen syntyi taas uusi oma ennätys 14,0ake. Eilinen juoksu oli rankka kuoleman paikka juoksu mukavalla irtiotolla kuin taas edellinen Turun juoksu oli loistava, hästägillä #hyvästitkilpakumppaneilleloppusuoralla.



 


29. joulukuuta 2015

071 Vuoden 2015 tilinpäätös

Tilinpäätöksen aika! Palkinnot alhaalla edelleen, astutustilastot laskivat tänäkin vuonna taas, mutta hei, Ruotsissa ja Ameriikassa laskuvoittoinen trendi varsamaksuissa vuodelle 2016, jee!...  ai niin Suomesta ei vielä tietoa. What, Muscle Hill jo varattu täyteen 2016? Ei sitten ensivuonnakaan...

Tof-tallin tilinpäätökseen taas kuuluu hevosmäärän pieneneminen. Katsotaan mitä kuuluu 4-vuotiaille, 3-vuotiaalle, 2-vuotiaalle sekä minne meni 1-vuotias huutokaupassa.

Casimir "Kassu" meni koppiin ihan hyvin :)


1-vuotias ori Casimir Tof (S.J's Caviar)vaihtoi omistajaa Ypäjän huutokaupassa. 'Hänestä' on tekeillä ravihevoskimppa! Opetusvaihe sujui ongelmitta ja varsan kanssa alettu tositoimet. Treenaa Tom Erikssonilla. Kysy vieläkö pääsee mukaan!

2-vuotias tamma Di Rita Tof (Dream Vacation), Seinäjoella jatkaa treenaamista

3-vuotias tamma Overall Match (Andover Hall), Tommi Kylliäisellä, koelähtö hyväksytty 19.11.2015

4-vuotias ori Classify Tof (Classic Photo) on lukemissa 6.315 Eur  22 6-1-3 itse Jorma Kontio 2 x ohjissa, voitto prosentti 27%, kolmen joukossa 45% 
4-vuotias tamma Chat Match (Like A Prayer) 2 starttia v 2015, lopetettu kesällä loukkaantunut

5-vuotias ruuna Donemile Tof (Donerail) lopetettu syksyllä, vanhan loukkaantumisen takia

Kesävarsoja syntyi vain Punkarin Hevostalllille, sekä Global Ladylove että Rosebud Hoss varsoivat orivarsat, isinä Andover Hall ja Knows Nothing.


Overdose Match i:Andover Hall e:Global Ladylove



Overdose Match i:Andover Hall e:Global Ladylove



Overdose Match i:Andover Hall e:Global Ladylove



Knocking Match i:Knows Nothing e:Rosebud Hoss


Knocking Match i:Knows Nothing e:Rosebud Hoss

Knocking Match i:Knows Nothing e:Rosebud Hoss






















 




Muistoissamme myös RIP
 Unez Boko (2002-2015).





Donemile Tof 'Milo' (2010-2015) 
Milo pitkän sairaalajakson jälkeen toipuneena täysin!
 
Milon kanssa Vermossa toiveikkaana!